Taidenäyttely on aina kokemus. Kuinka koskettava kokemus on, sen ratkaisee monet muutkin seikat kuin itse taideteokset. Jos särkee selkää ja on vaikea liikkua se ei ratkaise sitä onko kokemus huono, se antaa vain toisenlaisen näkökulman. Epämukavuusalueella piipahtelu vihlovan selän kanssa antaa luvan olla ärtynyt ja silloin ajattelee että missä on se tuoli johon istua. Bremerin unimaailman kuvat päästivät kuitenkin onneksi sisälleen pieniksi tuokioksi, mutta hyvin palkitsevasti. Tavalla joka jää mieleen. Astuin tilaan jossa ei ollutkaan tilaa ulkoisille kivuille. Tilaisuudessa teoksiaan esitellyt taiteilija itse loi poikkeuksellisen hienon tavan päästä sisälle hänen maailmaansa, unessa ja valveilla. Hetkissä jossa kaikki alkoi auringon pimennyksestä sitten läpi metsien, jäähieleiden ja koko ajan auringon energiaa hyväksi käyttäen. Keskustelu uniikkien teosten kanssa myös omassa päässäni on palkinto siitä että tulin lähteneeksi. Kiitos siitä kuuluu myös Caj Bremerille ja hyville ystävilleni Harrille ja Anitalle. 
Teoksista pyydetty hinta a’ 3200 euroa on hämmästyttävän pieni summa kun ajattelee että teokset ovat uniikkeja. Johtuneeko siitä että teokset on rakennettu hyvin ohuelle japanilaiselle Kozo-paperille ja siitä johtuen niiden elinkaari on rajallinen. 
Bremerin mustavalkonäyttely Jyväskylän taidemuseolla oli taas tuttua ja turvallista mustavalkoiloittelua. Kyllä se vaan on niin että kuvasta tunnistaa tekijänsä. Luulisin niin, vaikka lukeudunkin amatööriosastoon Caj Bremerin ihailijoiden laajassa joukossa ympäri maailmaa. Kalastuksesta elinkeinona ihailua harrastaneena mieleeni jäi vauhdikas kuva miehestä rientämässä saalista täynnä olevan verkon kanssa. Suomen lähihistoria on tunnistettavasti läsnä jokaisessa Suomessa otetussa kuvassa. 

Teksti: Kari Taipale
Kuvat: Harri Wickstrand
Back to Top